Täydellä sydämellä
yhteisösi parhaaksi.

Johtamisen ja työn valmennusta

Millaiset toimintamallit ohjaavat tiimiäsi tai omaa tekemistäsi työssä ja arjessa? Oletko sinä ja tiimisi motivoituneita. Kyse on organisaation tai oman työn johtamisesta. Niitä voi kehittää vaikuttavin tuloksin. Kaikki lähtee yksilöstä, jonka kehityksen kautta myös tiimi kehittyy – ja vaikutus tuntuu koko organisaatiossa.
Kehitystyö on harvoin helppoa yksin, siksi olen apunasi.

365-valmennus

Vaikuttavaa osaamisen kehittämistä jokaiselle henkilöstön
tasolle!

Täsmäiskut

Apua laadukkaan vuorovaikutuksen ja ryhmädynamiikan
löytämiseen.

SepoXi -valmennus ja koulutuspalvelut räätälöidään aina tarpeenne mukaan. Yksilö- ja ryhmävalmennusten kokonaisuudet muokataan tavoitteisiinne sopiviksi. Työkalut ja metodit valitaan alkukartoituksen jälkeen.

Tyytyväisiä asiakkaita

”Tiimivalmennuksemme oli enemmän kuin osasimme odottaa. Jokainen mukanaolleesta kertoi saaneensa uutta ajateltavaa, joka vahvisti meidän yhteistyötä. Ei oi muutakuin suositella”

KEIJO KUJANEN
Teamwork Oy

”Aivan ihanaa ja mahtavaa. Valmentaja sai meidät avautumaan ja saimme uutta intoa yhteistyön kehittämiseen. Tästä oli meille suuri hyöty. Otamme varmasti uudelleen jatkovalmennuksen”

PIRRE POHJANHEIMO
Kiinteistökulma Sivakat Oy

Valmennuksiimme luottaneet